Ulla Rantanen, Vuosien kuvat

15,00 

Taiteilijaprofessori Ulla Rantanen (s. 18.7.1938 Keitele) on taidegraafikko ja –maalari, joka on eniten tunnettu suurikokoisista piirustuksistaan ja guassimaalauksistaan.

 

Ulla Rantanen on tiiviisti ollut esillä näyttelyissä 1960 – 1980-luvuilla, edustaen näyttävästi suomalaista taidetta ulkomailla. 1970-luvun puolivälistä lähtien hän toimi taiteilijantyönsä ohella aktiivisesti taiteilijapolitiikassa aina vuoteen 1997 asti. Ulla Rantanen on työllään myös merkittävästi edistänyt naistaiteilijoiden asemaa Suomessa.

 

Rantaselle on myönnetty Pro Finlandia-mitali 1985 ja Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1989. Professorin arvonimi hänelle on myönnetty 2009. Suomen Taidegraafikot kutsui Ulla Rantasen kunniajäsenekseen vuonna 2010.

 

Teoksissaan Rantanen on abstrahoiden kuvannut sekä kotimaista luontoa että 1996 lähtien kenialaista arkea ihmisfiguureineen. Tuotantoon kuuluu myös tarkkaan piirrettyjä esineitä sekä uran alkuaikoina tehtyjä yhteiskunnan ongelmia kommentoineita teoksia.

 

Rantanen vetäytyi myöhemmin taidekentältä sivummalle ja on pitänyt näyttelyitä vain harvakseltaan. Kouvolan taidemuseon Vuosien kuvat –näyttely 31.5. – 2.9.2018 ja siihen liittyvä taustajulkaisu on retrospektiivinen kokonaisuus, jossa on Ulla Rantasen teoksia lähes 60 vuoden ajalta.

 

Teksti ja toimitus: Anna-Kaarina Kippola

Julkaisija: Poikilo-museot

Graafinen suunnittelu: Amanda Hyökki Creanda Oy

Painotyö: Markprint Oy

Painovuosi: 2018

 

Kouvolan kaupunginmuseon julkaisuja 31

ISBN 978-951-8990-44-7

EAN 9789518990447

ISSN 0786 9134

--

Tämän tuotteen noutopiste on Poikilo-museoiden museokauppa (Kouvolatalo, A-sisäänkäynti, Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola). Museokauppa on avoinna ti-pe klo 11–18, la-su klo 12–17 ja maanantaisin suljettu.

Lähetämme sinulle sähköpostin, kun tilaamasi tuote on noudettavissa.

9 varastossa

Tuotetunnus (SKU): 431873 Osasto:

Lisätiedot

Paino 0,708 kg (kilogramma)